Kokemuksia doulista

Multa on useampi toivonut postausta siitä, mikä on oma kokemukseni doulista, ja kun eilen sopivasti kaupoilla törmäsimme toiseen doulistamme, tuli mieleeni palata tuohon aiheeseen. Kirjoittelin doulista täällä ensimmäistä kertaa, ja sen jälkeen lupasin kirjoitella kokemuksiani. Pahoitteluni muuten pienestä hiljaiselosta täällä Mungobabyn puolella, meillä on tulossa muutto reilu kolmen viikon päästä ja tällä hetkellä arki on normikiireiden lisäksi vielä pakkailua ja asuntonäyttöjen pitämistä :)

Mutta niin, doulat. Meillä oli kaksi doulaa siis, joista toinen oli “päädoula” ja toinen oli sitten siltä varalta, että päädoula ei pääsekään paikalle. Meillä kävi vaan vähän epäonnisesti ja loppujen lopuksi synnytyksessä ei ollut yhtäkään doulaa mukana :D Tapasimme doulamme kolmesti ennen laskettua aikaa, ja loppumetreillä raskautta päädoulamme työkuviot muuttuivat niin, että hän teki vuorotyötä. Toinenkin doula kun oli vuorotyössä, saattoi tämä tarkoittaa sitä, että kumpikaan heistä ei pääse paikalle synnytykseen. Niinpä heidän ehdotuksesta otettiin vielä varadoula kuukautta ennen synnytystä. Tarkoitus oli, että ehdimme tutustumaan kolmanteen doulaan ennen ja jos hänenkin kanssaan kemiat kohtaavat, niin sitten hän on varalla, jos synnytys on niin, että doulamme ovat töissä. No ei mennyt maaliin sekään.

Melkein 39

Noniin, nyt on neuvolassa käyty ja seuraavan kerran olisi tarkoitus mennä sitten kontrolliin vasta lasketun ajan jälkeen, jos sellaiselle on tarve. Toivottavasti ei ole. Nuo neuvolakäynnit on tavallaan tosi tuskastuttavia, kun siellä vaan mittaillaan ja jotenkin kaikki siinä korostaa sitä odottelun tilaa. Toisaalta, en ole koskaan ollut näin perillä terveydenkehityksestäni, sillä tässä on tullut väkisinkin joidenkin viikkojen välein tutkia omia arvojaan.

Näin kun 39 viikkoa on melkein täynnä, on ihan hyvä tsekkailla sitä kehitystä.

Raudanpuutetta ja matalaa hemoglobiinia mulla on ollut aina. Ei siis yllätä, että sitä oli tuossa raskauden aikanakin. Varsinkin keskiraskaudessa tuo tipahti todella matalaksi ja olenkin viimeisen kuukauden kiltisti ottanut Blueironia päivittäin. Sain määräyksen syödä rautaa jo aiemmin, mutta Obsidan laittoi mahan niin sekaisin, etten voinut jatkaa sitä, eikä muutakaan rautavalmistetta tuntunut löytyvän ilman tosi ikäviä sivuoireita. Blueiron nosti onneksi hemoglobiinini taas hieman korkeammaksi ja on ollut tosi mahaystävällinen tuote, mutta valitettavasti tänään oli hemoglobiini taas alle sadassa ekalla mittauksella ja tokallakin 106. Yngh. Kävin sitten hakemassa Maltoferin ja toivon, että sillä tulis nopea apu, joka ei laita mahaa ihan sekaisin.

Verenpaine mulla on kans perinnöllisesti melko alhainen. Mulle normaali verenpaine on 115/70, ja lähellä tuota se kieppui ekassa neuvolassakin. Nyt se on taas noussut tuonne 120/80 tasolle, vaikka tuossa raskauden puolessavälissä kotimittauksilla käytiin välillä 100/55, ei siis ihme, että hieman huippasi :D 

Aprillisäikähdys

Huomentapäivää (mulle on vielä huomenen puolella tää päivä kun uniajat on mitä on :D) ja hyvää huhtikuuta! Täällä on selvitty viikonlopusta, joskin hieman on väsymystä näin maanantaiaamusta liikkeellä! Vauva laittoi meidän viikonloppusuunnitelmat hieman uusiksi, kun halusi vähän äitinsä tapaan kujeilla aprillipäivänä. Meidän oli miehen kanssa tarkoitus mennä illalliselle ja leffaan, joka muuttuikin sitten KYSissä vierailuksi ja Mäkkäriksi.

Vauvahan on ollut koko tämän ajan todella liikkuvainen ja olen tainnut kerran liikelaskentaa harrastaa. Lauantaina kuitenkin huomasin, että pieni on ollut todella rauhallinen koko aamupäivän ja kun liikelaskenta ei tuottanut haluttua tulosta, lähdimme pyörähtämään äitipolilla. Säikähdin tuota laiskotteluaan ihan kunnolla! Yleensä vauva alkaa liikuskelemaan kun ihan hellästi vähän painelen jalkojaan tai pyllyään mahan läpi, ja hän antaa takaisin. Nyt jo hieman epätoivoisesti painelin vauvaa masun läpi, mutta toinen ei antanut mitään merkkejä itsestään siltikään. Käyrillä saatiin juuri 10 liikettä tuntiin, mutta hirveän hentoja ja kevyitä, ei yhtään tälle vauvalle ominaista myllertämistä. Käytiin sitten vielä ultrassa ja sisätutkimuksessa ja lääkäri totesi, että siellä on tilanne oikein hyvä, suunnilleen supistuksia vaille valmis syntymään :D Vauva alkoi liikkumaan ultrassa omaan tapaansa, ja sitten illalla sainkin taas sen normaalin tunnin mittaisen sirkuksen mahassa. Tiedä sitten mikä laiskuus tuolle tuli sitten lauantaipäivällä, nimittäin muutama tunti elettiin aivan todella hiljaisesti.

38

Päivän fiilis: Turhautunut
Päivän painonnousu: +9 kg ensimmäisestä neuvolakäynnistä (yhteensä siis n. 11-12 kg)
Päivän viikot: 38
Päivän olo: Erittäin väsynyt ja erittäin tukala
Päivän malttamattomuus: Get out of me!!!

En olisi uskonut, että aloitan joku päivä postauksen näillä sanoilla, mutta here it goes. “Mun pikkusisko oli oikeessa”. Kun meidän laskettu aika selvisi, systeri kehotti valehtelemaan sen 3-4 viikkoa eteenpäin. “Ettei kaikki piinaa teitä sitten.” Oikeassa oli, mutta mä olin tyhmä ja halusin pitää kiinni oikeasta päivästä. Jos meille vielä toinen mukula joskus tulee, niin mä haluun, että myös MULLE valehdellaan se laskettu aika. 37 viikon kohdalla nimittäin mun päässä meni joku asia silleen “naps”, ja sit onki alkanu päivien, tuntien ja goddamn minuuttien laskeminen. Ongelma on ehkä siinä, että en tiedä mihin niitä lasken. Laskettuun aikaan? Mut mitä jos se tulee ja menee ja vauva ei oo kiinnostunut vielä silloinkaan syntymään? Mä hyppään ehkä kalliolta sillon. Ultimate deadlineen, eli 42 viikkoon asti? En kykene ees ajattelemaan, että tässä kestäisi vielä niin pitkään.

Kun mä sain päähäni sen tiedon, että bebe on nyt 37 viikkoa, eli täysikasvuinen, eikä ole mitään syytä, miksei voisi jo syntyä, niin siitä vasta riemu repesi. Ihan oikeesti, ne meemit, joissa nauretaan sitä, että normaali kuukausi kestää 30 päivää, mutta raskauden viimeinen kuukausi kestää n. 2832376426 päivää, pitää paikkansa. Mä en

Kuvien tekijä hakusessa

Oletko hyvä piirtämään tai maalaamaan ja kaipaat pientä lisätienestiä? Ilmoittaudu mulle meilillä! :) Vauvan uninurkassa on nimittäin kolme tyhjää taulukehystä, joihin haluaisin eläinaiheiset kuvat! En ole pitkästä nettisurffailusta huolimatta löytänyt mieluisia, ja ajattelin jos lukijoiden joukossa olisi taiteilijoita, joilta nämä luonnistuisivat paremmin kuin multa nettishoppailu.

Haluaisin kuvat, joissa olisi hieman väriä taustalla ja lempeän ja kivan näköiset panda, pesukarhu ja pupu niissä kuvissa. Haluaisin siis iloiset ja söpöt kuvat, jotka koristaisi vauvan uninurkkaa, ei tarvii olla oikeannäköiset eläimet, vaan riittää söpösti piirretyt, saa olla vähän digitaalisenkin tai sarjakuvamaisen näköiset :) Nuo ylläolevatkin on aika söpöjä, mutta en haluaisi, että kuvissa on mitään tekstejä.

Jos siis olet taitava maalari/piirtäjä/tietokoneella kuvien tekijä, niin laita mulle meiliä, ettei bebenkin tarvitse katsoa tyhjiä kehyksiä :D

Imetyskorusta

*Kaupallisessa yhteistyössä By Pinja

Moni asia on ollut mulle uusi ja “vieras” tässä raskausaikana, mutta yksi asia on ainakin ollut ihan tuttu. Imetyskorut. Mun rakkaalla ystävällä on pian vuoden ikäinen vauva, ja ystäväni on kehunut todella omaa imetyskoruaan. Niin paljon, että meinasi alkaa sellaisia suunnittelemaankin siinä innossa! Mä muistin heti asiasta juteltuamme siskojeni vauva-ajan. Olen 8 ja 10 vuotta siskojani vanhempi, joten mä muistan aika hyvin heidän ensivuodet. Muistan vieläkin äärimmäisen hyvin sen, miten kävelytuoleilla liikkuessaan tytöt jätti ikuiset arvet (enemmänkin kyllä henkiset) meikäläisen nilkkoihin ja kuinka söpöjä ne oli kiljahdellessaan ilosta vauvauinnissa. Ikuisesti muistan myös sen, kuinka paljon hiuksia menetin niiden kahden käsittelyssä.

Tytöt suostui molemmat syömään hyvin pullosta ja sainkin joskus syöttää vauvoja. Jossain vaiheessa en kyllä enää edes halunnut. Molemmilla oli nimittäin oma myrkyllinen tapansa käsitellä syöttäjäänsä :D Keskimmäinen siskoni rakasti näprätä hiuksia tai sitten painella tuosta peukalon ja etusormen välistä ihoaluetta. Siinä on itse asiassa sellainen akupiste ihmisillä, ja siihen kun tempasee, niin sen kyllä tuntee. Jos se ei saanut sormia itelleen pyöriteltäväksi, hiukset saivat kokea pientä nykimistä, repimistä ja vetämistä. Pienistä sormista sai aina kaivella hiuksia ruokailun päätteeksi. Nuorin oli vielä vähän inhottavampi ja taitavampi. Hän rauhoittui parhaiten, jos sai tunkea omia kynsiään äitimme kynnen alle. En tiedä mikä siinä voi olla rauhoittavaa, mutta toisaalta sama tyyppi rakasti pyöritellä voita käsissään muksuna :D Muistan siis joka tapauksessa vaan sen, että pienet sormet kaipasi näperrettävää ja pyöriteltävää jatkuvasti syödessään. Äiti oli aika hellänä niiden käsittelyjen jälkeen sitten.

Raskausaika tulevan isän silmin

Ensimmäinen kolmannes

Tämän vaiheen alku oli kaksi alati vahvistuvaa viivaa raskaustestissä. Alati vahvistuvaa, koska testi tehtiin noin kaksikymmentä kertaa :) Nonii, raskaanahan sitä selkeästi oltiin. Aivan mahtava ilo ja fiilis, ja samalla aivan äimän käkenä. Mitäs nyt sitten? Anna luki tapansa mukaan aivan kaiken tiedon mitä löysi aiheesta ja yritin parhaani mukaan pysyä perässä. Mitä ei saa syödä, mitä pitää syödä ja miten vauvanalku kulloinkin kehittyy. Kunnon infoähky. Raskaus tuntui kuitenkin vielä jotenkin epätodelliselta, teoreettiselta… Joo, tiesihän sen olevan todellista, mutta se ei konkretisoitunut oikeastaan mitenkään. Ei vatsaa, ei oireita, ei kummoisia muutoksia arjessa, pelkkä tieto siitä, että jotakin tulossa. Tilausvahvistus oli ikään kuin saatu, mutta tavara ei ollut vielä lähtenyt varastolta, toimituksesta puhumattakaan :D

Mutta pakko tunnustaa et vaikka sitä alkaa olla jo elämää nähnyt, mistään yllättymätön, kovakuorinen miehenretale, niin kyllä sitä aika jännä olo tuli kun sitten näki sen piskuisen lapsenidun siellä ultrassa. Kunnon cocktail intoa ja onnellisuutta :) Raskaus alkoi yhtäkkiä tuntua huomattavasti todellisemmalta, etenkin kun Annan