Äidin työmatka

Taaperon äidin 40 h työmatka näyttää ainakin mun toteuttamana tältä:

Ensimmäinen tunti: Voi eiiii, tulee hirveä ikävä, en kestä, on jo ikävä.

1h mennyt: Mitenhän se pärjää ilman mua? Täytyykin laittaa viesti hoitajalle ja kysymys miten menee.

1,5 h mennyt: Menipä toi passintarkastus nopeasti ja helposti. Hetkinen mitä se tämä on, tämä loungessa istuminen ja kahvin nauttiminen eikä kahvin hörppiminen nopeasti liian kuumana ja lapsen perään juokseminen?

2 h: Hello menneisyys, miten ihanaa onkaan palata aikaan, missä voi kuunnella musiikkia kuulokkeista välittämättä siitä, että pitäisi olla tarkkana ja kuulla kaikki. Ja kokonainen lento sitä, että voi tehdä läppärillä juttuja eikä keskittyä toisen ihmisen viihdyttämiseen. Ahh, mikä ihana vapaus ja itsenäisyys!

4 h: Apua, mitä jos kotona tapahtuu jotain, mitenhän nopeasti mä pääsen sinne? Pitää laittaa viestiä hoitajalle, että oon perillä ja mut saa helposti kiinni, pidän puhelimen koko ajan päällä.

8 h: Illallinen? Aikuisessa porukassa? Kukaan ei heittele ruokaa ja sylje riisiä pois? Viiniä ja keskustelu jostakin muusta kuin possun röhkinästä ja siitä onko lystiä? Onpas lystiä!

10 h: Apua, pitää mennä jo nukkumaan! Hetkinen. Ei itse asiassa tarvii. Mä voin istua tässä ja nauttia illallisesta ja seurasta. Hetkinen, enkö mä oo kuuteen tuntiin muistanut mun lasta ja muistanut laitaa viestiä? Mä oon maailmanhistorian huonoin äiti. “Mitä kuuluu, nukkuuko lapsi, onko hänellä kaikki hyvin, onko ikävä?”

12 h: Hotellin sänky vain minulle? Olen taivaassa. Voinko katsoa telkkarista mitä haluan ja tehdä töitä? Ihanaaaaaa, this is life!

22 h: Ahhhhh, hotelliaamupala. Yksin. Omassa rauhassa. Ei sotaa aamupuurosta, ei vinkunaa siitä, että pitää pysyä paikallaan. I love my life! Kahvia ja kaurapuuroa, ei meteliä ei ylipuhumista syömiseen.

24 h: Miksei mulla oo vielä ikävä? Onpas töissä kivaa!

30 h: Työpäivä pulkassa ja aikaa käydä kahvilla, pyörähtämässä Tukholman keskustassa. Ahhh, täällä on kaikki lemppareimmat kaupat ja merkit ja ihania kahviloita, pyörinpä ja nautinpa elämästä.

30h15min: Mulla on hirveä ikävä, mä kuolen tähän.

30h30min: Mä en oo koskenut mun lapseen yli vuorokauteen, mä ehkä kuolen ilman halia ja hänen tuoksuaan.

31h: Mitä väliä, että aikaisempi lento olisi ollut 200 € kalliimpi, kenen perkele erinomainen idea oli ottaa myöhäinen lähtö ja ajatella, että onpahan aikaa pyörähtää kaupungilla? Ai niin, mun. Oon maailman kuppasin äiti.

33h: Jessss, voin lähteä lentokentälle! Ei mun vielä tarttis, mut mä voin. Toisaalta oon viimeisen tunnin hörppinyt kahvia ja katsellut lapsen kuvia, joten mitäpä väliä missä sen tekee.

36h: Jesssss, oon ihan kohta kotona. Mulla on hirveä ikävä. Paljonkohan aviomies kiukuttelee, jos haen lapsen sänkyymme keskellä yötä nukkumaan, koska mä tarviiiiiiiin haleja.

37h: Pitäskö skipata huominen reppupäivä kerhossa? Pitäskö mun olla näyttäytymättä aamulla ennen kerhoa, että malttaa olla kerhossa? En mä pysty, mä haluan nähdä, halia ja olla lähellä. Ihan totta, voisko tää lento jo lähteä?

38h: Kiitos elämä, oon enää ajomatkan päässä! Ihan kohta, ihan kohta meen nuuhkimaan keuhkot täyteen hänen tuoksuaan. Täytyy muistaa pitää vauhti rajoitusten puitteissa, vaikka mieli tekisi lentää kotiin hirveetä ylinopeutta.

40 h: Home sweet home. I will never leave again. Kunnes huomenna haaveilen seuraavasta kerrasta.

Conclusion: Niin kauan kun on kivaa porukkaa ja inspiroiva ympäristö ja töitä porukassa, ei ehdi mieli karkaamaan. Kun vapaa-aika alkaa, alkaa ikävä. Ja reilun vuorokauden päästä lähdöstä alkaa fyysiset vieroitusoireet. Mutta voi että se ensimmäinen halaus poissaolon jälkeen. I’m alive again!

On ihanaa päästä työmatkalle, tuntea itsensä aikuiseksi ja tärkeäksi eri tavalla kuin äitinä, mutta kyllä sitä omaa pientä tulee ihan hirveä ikävä. Ihan tunneissa ja parissa päivässä varsinkin.

Mitä muut työmatkoja tekevät äidit on keksiny keinoiksi selviytyä?

Pehmeä iho perheen pienimmille!

*Kaupallisessa yhteistyössä ACO 

Kuten ehkä jo aiemmin on selvinnyt, olen Danten ihonhoito- ja pesutuotteista hyvin tarkka. Hänen pesutuotteet ja ihonhoitotuotteet ovat pääsääntöisesti olleet luonnonkosmetiikkaa tai apteekkituotetta, ja olen välttänyt ylimääräistä läträystä kaikilla tuotteilla ja vähentänyt omaakin kemikaalikuormaa varsinkin hänen vauva-aikanaan.  

Ollaan satsattu tähän myös siinä, että hänen lakanat yms. pestään hellävaraisin pesuainein, reissuun pakataan omat lakanat Dantelle ja vaippana pidettiin koko alkutaival Muumeja. Valitettavasti jouduttiin niistä vaihtamaan pois, kun tuli housuvaipat käyttöön jo yli puoli vuotta sitten, kun poika on aivan liian kapea ja pieni niihin housuvaippoihin. Ja vieläkin siis ollaan aivan liian pikkuinen Muumien pienimpään housuvaippaan. Ollaan aina oltu tosi tarkkoja.

Me ollaan selvitty onneksi 1,5 vuotta aika hyvin, eikä mitään isompia ongelmia ole ilmennyt. Meillä on kuitenkin ollut aika monta korvatulehdusta, jotka ovat vaatineet antibioottikuureja, ja masu on ollut niiden aikana koetuksella. Niin myös vaippa-alueen iho silloin. Erilaisia rasvoja on tullut kokeiltua näissä yhteyksissä ja koska reissataan paljon, niin myös ollaan tarkkoja ennaltaehkäisystä ja siitä, että vaipassa muhivaa ihoa myös hoidetaan ja tuuletetaan. 

Sain taannoin yhteistyönä ACO:lta kokeiluun Minicare-sarjan tuotteet, jotka on siis lasten ihonhoitotuotteita tutulta apteekkisarjalta, ACO:lta. Nämä soveltuvat kuiva- ja herkkäihoisille lapsille ja vauvoille ja tässä on yksi tuote, joka on ehdottomasti lähes oman postauksen arvoinen! Mitä mä oon saanut yhteydenottoja tässä tänä aikana, niin moni vauva on kärsinyt vaippaihottumasta ja varmaan jokainen pienen lapsen vanhempi tietää, kuinka ikävää on levittää jo muutenkin hieman kärsivälle iholle jotain hiton voiteita. Mä muistan kuinka pahaa teki rasvata pienelle pyllylle voidetta, kun iho oli arka muutenkin. ACO onkin taannoin lanseerannut vaippaihottumaan sprayn, joka on ihan fantastinen tuote! Tämä nimittäin tosiaan vaan suihkitaan iholle, ja se muodostaa iholle puoliläpäisevän kalvon, joka suojaa, vähentää hankausta ja estää punoitusta. Ja siis mikä parasta, vähän vaippaihottumainen muksu jopa tykkäsi tästä! Veikkaan, että aineella on vähän viilentävä vaikutus, ja se sisältää rauhoittavia pantenolia ja allantoiinia, joten tuntuu siltä, että apu tulee heti kun tuotetta laittaa. Tuote lupaa, että vaikutus kestää koko päivän, mutta mä olen lisännyt kyllä joka vaipanvaihdon yhteydessä tätä, jos on ollut vähääkään sellaista punoitusta. 

Ja rehellisesti sanottuna olen käyttänyt tätä ennaltaehkäisevästi ja tulen käyttämään. Kun mennään talvella kuumiin keleihin talvilomalle, niin tämä tulee varmasti olemaan yksi sellainen tuote, joka pakataan hoitolaukkuun mukaan. Tuotteen rasvapitoisuus on 52% ja se on hypoallergeeninen ja hajusteeton. 

En oikein edes tajunnut ennen tätä, kuinka kätevä olisi vaippaihottumaspray. Tuotteen kanssa ei tarvitse pelätä, että kynnen alla olisi jotain likaa tms. vaan tätä voi huoleti käyttää jossain hiekkarannalla tai vastaavassa paikassa, missä hygienia on tasoa ”kosteusliinoilla putsaaminen”. Ja kun on ollut jotain muuta pientä ihonaarmua, tämä on ollut ihana myös siihen. Ja hei, tämä maksaa alle 10 €!  

Toinen HITTItuote meidän perheeseen on tuo vartalonpuhdistusvoide, jonka kanssa ei tarvitse käyttää vettä. Sitä voi käyttää suihkussa tms. Veden kanssa, mutta sitä voi tosiaan käyttää myös niin, että sitä ei pese pois. Esim. kun vaihtaa junan tai lentokoneen vessassa vaippaa, tämä on aika loistoratkaisu. Ei tarvitse olla pelkästään kosteusliinojen varassa, vaan voi käyttää tätä ja jättää tämän iholle. Tuote jättää iholle aivan ihanan pehmeän voidemaisen tunnun ja tuote on todella mieto, joten sitä uskaltaa käyttää pitkin päivää tarvittaessa, eikä iho pääse kuivumaan. Sisältää kosteutta sitovaa glyserolia ja pehmentäviä rasvoja, jotka estää ihoa kuivumasta, joten täydellinen talvella, kun lapsen käsiä saa putsailla pitkin päivää ja kasvojakin joutuu putsailemaan ruoan jäljiltä. Jatkuva peseminen ei tee kuitenkaan hyvää. Vähän isolle vanulapulle tätä ja avot. Hajusteeton, säilöntäaineeton, parabeeniton ja mineraaliöljytön.

Sarjaan kuuluu myös perusvoide. Rehellisesti sanottuna Dantella on niin hyvä iho, että en sitä juurikaan rasvaile muuta kun vaippaihottuman tai haavereiden aikaan, sekä putsatessa, niin olen tätä käyttänyt lähinnä omien kantapäiden ja kyynärpäiden rasvaamiseen. Sopii siihen erittäin kuivan ihon voiteena erinomaisesti ja sisältää kosteuttavaa glyserolia. Ei kirvele, ei ärsytä. Tuotteen rasvapitoisuus on 60% ja ihon kannalta optimaalinen pH5. Sopiva myös atooppiselle iholle sekä ihottumaan. Hajusteeton ja parabeeniton. Ei sisällä säilöntä- tai väriaineita eikä mineraaliöljyä, joten kaikin puolin todella sopiva tuote lapsille. Luulen, että ainakin tuolla talven lomareissussa pieni iho joutuu sen verran koetukselle pitkillä keinoilmastoiduilla lennoilla ja kuumassa Australiassa, että tämä on hyvä tuote mukaan. Ja hei, taaperoarkeen kuuluu jatkuvasti naarmut ja pienet haaverit, tämä on siihen hyvä apu. 

Sain tähän Minicare-tuotteille mukavan alennuksen, nimittäin mun lukijat saavat kaikista Minicare-tuotteista Yliopiston apteekin verkkokaupassa -20 % alennuksen kuun loppuun asti koodilla Mungoanna20. Jos perheen ihonhoitotuotteet kaipaa freesaamista, nyt kannattaa tilata :) 

Ja oikeesti, toi vaippaihottumaspray, sen pitäisi kuulua jokaiseen pikkulapsiperheeseen!  

Onko tuotteet teille jo tuttuja?

Kauhukohtauksista

Mainitsin viimeksi ohimennen kauhukohtauksista, ja siitä, että Dantella on niitä ollut jonkin verran. Yöllinen kauhukohtaus kuulostaa aika pahalta, mutta ei sitä ole.

Duodecimin terveyskirjaston mukaan:

“Yöllinen kauhukohtaus on unenaikainen voimakas pelkotila, jonka aikana unessa oleva lapsi tai aikuinen voi huutaa tai itkeä kauhuissaan. Kauhukohtaukset eroavat painajaisunista siinä suhteessa, että lapsi ei herää kohtaukseen eikä hän aamulla herättyään muista kohtausta.”

Noin 15 % lapsista “kärsii” jossakin vaiheessa kauhukohtauksista, joten se on melko yleistä. Joillain kauhukohtauksia on yksittäisiä, toisilla useammin.

Turun Yliopiston tutkijatohtori Katja Valli on avannut asiaa hieman tarkemmin. Hänen mukaansa kauhukohtaukset esiintyvät syvän unen aikana tyypillisesti 1–3 tunnin kuluessa nukahtamisesta. Painajaiset vuorostaan esiintyy yleensä aamuyöstä REM-univaiheen aikana ja niistä muistaa edes jotain. Kauhukohtauksia aiheuttama syy on tuntematon. Jotain perinnöllisyyttä asiassa on kai havaittu eli jos jommallakummalla vanhemmalla on ollut kauhukohtauksia lapsuudessa,  lapsella on hieman suurempi riski saada kohtauksia.

Vallin mukaan moni asia voi laukaista kohtaukset, esimerkiksi univaje, epäsäännöllinen rytmi, stressi, kuume ja kaikki uudet asiat sekä kasvukivut.

Ja sitten kun kohtaus tulee, niin lasta ei pitäisi herättää. Voi olla, että jopa koskettaminen ei ole hyvä idea. Jos lapsi “riehuu”, ja liikkumisellaan ja sätkimisellä satuttaa iteään, on pakko vähän pitää aloillaan. Lapsi ei itse muista kohtausta sen jälkeen, joten se ei pelota häntä jälkeenpäin. Yöllisillä kauhukohtauksilla ja unissakävelyllä on joidenkin asiantuntijoiden mukaan yhteys, mutta tämäntyyppiset unihäiriöt eivät tarkoita, että lapsella olisi minkäänlaisia psyykkisiä ongelmia.

Se virallisesta osuudesta, mennäänpä omiin kokemuksiimme. 

Danten ensimmäinen kauhukohtaus oli muistaakseni n. 8 kk kohdalla. Säikäytti ihan todella. Mietin, että mitä tapahtuu.

Kauhukohtaukset Danskulla on aina olleet ihan samanlaisia. Ykskaks kesken syvän unen alkaa jumalaton huuto ja itku, eikä häneen saa mitään kontaktia. Hänellä on silmät auki, mutta näkee hyvin, että hän “ei ole täällä”. Jotenkin heti ekalla kerralla ajattelin, että ei pidä herättää, vaikka tajusin, että hän on ihan unessa, vaikka on silmät auki.

Kauhukohtaukset alkoi meillä korvatulehdusten aikana. En tiedä onko niillä ollut vaikutusta vai onko ollut juurikin tuo kuume, joka on laukaissut. Korvatulehdusten aikaan oli yleensä yksi kauhukohtaus per tulehdus, välillä ei tullut ollenkaan. Muutama muuna ajankohtana tullut kauhukohtaus on myös ollut. Itkua saattaa kestää 3 minuuttia tai sitä saattaa kestää melkein kymmenen minuuttia. Ja se on ihan jumalattoman riipivää.

Onneksi, meillä se yleensä rauhoittuu sillä, että mä otan hänet vatsat vastakkain pystyasennossa syliin ja heijaan hyssytellen ja kuiskutellen joitain rauhoittavaa. Yleensä siitä kun pääsee syliin saattaa vielä hetken itkeä ja sitten lopettaa ja valahtaa tosi syvään uneen heti takaisin. Toisaalta voi olla, että ei halua syliin tai että kosken. Huuto vaan tuplaantuu. Sitten heittelehtii pitkin meidän sänkyä tms. Yleensä kuitenkin hetken päästä saankin ottaa syliin ja sitten rauhoittuu. Välillä rauhoittuu sylissä niin, että makaan selälläni ja hän on vatsallaan mun päällä.

Välillä se itku on ollut tosi raastavan kuuloista ja tekisi mieli vaan herättää, että se loppuisi. Mutta uskon kyllä tuohon, ettei kannata herättää, vähän sama kuin unissakävelijän kanssa. Meillä ainakin tulee ihan hirveesti kyyneliä ja huuto on kyllä kovempaa kuin ikinä hereillä. On oikeesti vähän sellainen “manattu” meininki. Ihan erilaista kuin normaali itkien herääminen. Meillä on viime aikoina herätty jostain syystä 5 ja 6 välillä ja alettu vähän itkemään, jonka jälkeen unet on jatkuneet mun kainalossa yleensä. En tiedä mikä tää uus juttu on, mutta ei sinänsä häiritse, kun tyyppi jatkaa nukkumista heti kun pää on tyynyssä. Tosin, se poikittain meidän välissä nukkuminen saattaa välillä tarkoittaa, että minä ja mies nukutaan omilla 20 cm osuuksilla sängyn laidoilla :D Mut niin, se kauhukohtaus on ihan erilainen. Siinä tuntuu, että lapsella olisi oikeesti ihan hengenhätä ja ettei hän ole ihan tässä maailmassa, vaan jossain muualla.

Meillä on nyt tässä vajaan vuoden aikana ollut ehkä kymmenkunta kohtausta ja melkeinpä aina ne on olleet niin, että sinä päivänä on tapahtunut jotain “tosi jännää” tai tunteikasta. Esim. kun tulimme takaisin Turkista, oli hänellä yöllä kauhukohtaus. Sillä ei tunnu olevan mitään väliä ollaanko oltu koko päivä yhdessä vai erillämme, eikä mitään muutakaan yhdistävää tekijää paitsi se, että on ollut tosi vaikkapa innoissaan. Esimerkiksi kesällä kun pumppasimme ekan kerran uima-altaan hänelle ja hän polski siellä aivan tohkeissaan ja nauroi ja kikatti onnesta siellä, oli yöllä kauhukohtaus. Itse asiassa ainoa yhdistävä asia on se, että nää on AINA tulleet 1-2 h nukahtamisesta. Me ei olla vielä jätetty Dantea yläkylään muualle kuin mummolaan ja siellä ollaan tietoisia tästä. Itse asiassa äitini oli todistamassa yhtä kokousta Kroatiassa, joten tietää miten toimia ja mitä tuollainen johtuu. Näitä on ollut tässä nyt aika tasaisesti n. kerran kuussa, mutta jotenkin tuntuu, että ne “kevenee”. Tosin elokuun alussa kun olimme reissussa, oli aika raju kauhukohtaus. Mä olin itkenyt tosi paljon sinä iltana ja Dante näki jonkin aikaa kun itkin. Luulen, että se oli sen päivän iso tunteellinen kokemus. Pahin oli ehkä kerran kun ajoimme kotiin alkuillasta ja Dante nukahti. Nähtävästi aika todella syvästi ja “yöunille” vaikka kello oli vasta about 18, koska noin tunnin päästä alkoi niin jumalaton itku ja riuhtominen siellä tuolissa, että oli pakko pysähtyä.

Mä oon aika paljon lukenut aiheesta ja puhunut lastenlääkärin kanssa ja oon tullut siihen tulokseen, että kyseessä on vähän niinkuin lapsen aivojen tapa käsitellä isoja tapahtumia yöllä. Mä itse asiassa oon ite ollut unissakävelijä tosi tosi pitkään. Saatan edelleen unissa kävellä. Tosi tosi harvoin, mutta välillä. Ihan jokakuukautista meille on kuitenkin se, että säpsähdän yöllä johonkin uneeni ja sen unen juttujen perusteella saatan selittää miehelle jotain. Tilanne menee jotakuinkin niin, että singahdan istumaan, oon hirveen huolissani jostain, mies herää, säikähtää, tajuaa, että mitään ei oo tapahtunut eikä saa enää unta hetkeen ku mä jatkan nukkumista :D

Ja siis mähän nään ihan loputtomasti unia. Mä nään JOKA YÖ unia ja muistan joka aamu uneni. Viime yönä itkin unessani valtoimenaan yhtä ihan hassua asiaa ja siis itkin tyynyliinani märäksi yöllä ja olin ihan järkyttynyt kun heräsin joskus kolmelta siihen uneen. Mä oon nähnyt jatko-osan yhdelle tosi toiminnantäyteiselle unelleni ja siis tää unijuttu on ihan naurettava :D Mieheni ei muista juuri ikinä mitään uniaan, mä muistan ne helposti aamulla. Ja usein useamman unen yön ajalta. Ja siis mun uni alkaa heti kun laitan silmät kiinni. Välillä tuntuu, että ennenkin sitä. Kappadokyassa kun metsästimme kadonnutta passiani ja ajettiin aamuyöllä takaisin Goremeen, nuokahtelin pelkääjän paikalla nonstop. Nukahdin ehkä sekunniksi kerrallaan ja silti ehdin aina alkaa näkemään unta. Tiedän, että tää ei oo mitenkään uniikkia, vaan monilla on just tällaista. Mut jotenkin oon miettinyt aina, että Dantella on ehkä mun taipumus tähän, varsinkin ton mun unissakävelyn takia.

Viimeisin kauhukohtaus oli sangen kesy, Dante rauhottui ehkä minuutissa-parissa, ja onkin mielenkiintoista nähdä miten tämä tästä kehittyy.

Yleensähän nää kohtaukset on yleisimpiä n. 4-12 -vuotiailla, mutta näitä ilmenee myös taapero- ja vauvaikäisilläkin. Että saa nähdä loppuuko nää jossain välissä, harveneeko vai lisääntyykö ja millaisiksi muuttuu. Voipi olla, että 12-vuotiasta ei ihan samalla tapaa pidellä sylissä masut vastakkain :D

Millaisia kokemuksia teillä on ollut kauhukohtauksista? 

Seuraavaksi: Kun äiti palaa töihin