Putkituksesta

(Heräämössä)

Kiitos kaikille hurjasti viesteistänne ja kommenteistanne edelliseen postaukseen :) Nyt on putkitus takanapäin ja ajattelin hieman kirjoitella siitä, miten kaikki meni.

Ensinnäkin, haluan taustoittaa asian mahdollisimman oikein. Dantella oli ensimmäinen korvatulehdus marraskuussa. Hän oli ollut nuhainen jo hetken aikaa ja kävimme lääkärissä lähinnä sen takia, että halusimme varmistua, ettei ole mistään vakavammasta kyse, sillä se oli ensimmäinen kerta, kun Dantella oli kunnon flunssa ja olimme vähän aikaa sitten palanneet ulkomailta. Mulla oli vaan joku vaisto, että hyvä olisi käydä tsekkaamassa. Ja niinhän se olikin, sillä molemmissa korvissa oli korvatulehdus. Loppuvuosi meni aika rauhallisesti, mutta tässä alkukeväästä ollaan oltu jos jonkinmoisessa sairauksien kierteessä. Flunssia ja pikkunuhia, jotka on aina nousseet Dllä heti korviin. Oikeesti, se saattaa niiskahtaa kahdesti päivän aikana, nenä ei ole tukossa, hän on iloinen ja menevä, mutta korvatulehdus on päällä. Ei useimmiten edes huomata sitä heti alkuun, vaan sitten jossakin vaiheessa kun yöt alkaa mennä rauhattomaksi, aletaan epäillä. Ja meidän tapauksessa rauhaton yö tarkoittaa sitä, että Dante herää kerran tai kahdesti itkien ja tarvii tutin. Mun siskolla korvatulehdukset teki lapsena sen, että hän huusi kuin hyeena yötäpäivää, ja jotenkin mä oon aina kuvitellut, että niin lapset oirehtii korvatulehduksia. Not quite. Ja joka ikinen kerta ku ollaan menty lääkäriin, on aina ollut diagnoosina märkä korvatulehdus, joka on ollut lääkärin lausunnon mukaan jo hetken päällä. Ja aina ollaan yritetty kysellä meniskö ohi ilman antibioottia ja joka ikinen kerta on suositeltu antibioottia usein saatesanoin “jos omalla lapsella/lapsenlapsella olisi…”, sillä tulehdus on aina ollut eritteinen. Jotkut korvatulehdukset tosiaan paranee itsekseen, mutta silloin harvemmin korvaan on ehtinyt kertymään märkää.  Continue reading “Putkituksesta”

Korvien putkituksesta?

Täällä Mungobabyn puolella on ollut vähän hiljaista koko tämä alkuvuosi, koska kiirettä on pitänyt. Poitsu kasvaa huimaa vauhtia, ja kaikkea pientä erinäistä aikaavievää lisäaktiviteettia on tässä kertynyt, mm.  sairastelujen kautta.

No, vauvavuosi saatiin joka tapauksessa jo viikko sitten pakettiin ja ihanahan se oli kaiken kaikkiaan. Ajoittain ehkä rankka ja raskaskin, mutta hyvin vähällä me pääsimme. On ihan uskomatonta, että tuo pieni rämäpää on ollut jo yli vuoden sulostuttamassa arkeani, ja odotan kyllä innolla mitä tämä vuosi tuo tullessaan. Meillä kävellään jo niin vauhdilla, että äiti saa juosta perässä, mutta samalla on selvästi huomattavissa selkeää itsenäistymistä (leikkii ja tutkii kirjoja ja juttuja itsekseen yms.) Vuosi tulee varmasti sisältämään omia haasteita. Nukkua osaa jo koko yön syömättä, mutta tämän vuoden aikana olisi tarkoitus aika paljon oppia uutta. Puhumista, lusikalla syömistä, tutista vieroittamista, potalle asioimista yms. Paljon kaikkea, mutta millään ei ole hirveästi kiire, vaan kaiken ehtii vielä hyvin, eikä ole niin aikatauluista kiinni. Isoin tavoite vuodelle on rullata arjen rutiineja niin, että sekä äitiys ja oma työ saavat oman aikansa. Tällä hetkellä rutiinit menevät aika helposti Danten kanssa, sillä meidän arki on usein hyvin samanlaista päivisin.  Continue reading “Korvien putkituksesta?”

Kun äitiys tappoi seksikkyyden

Sormet oikeasti vähän tärisee tätä postausta aloittaessani, sillä olen varma, että sohaisen mehiläispesää, jonka jälkeen saan kauhulla päivittää kommenttiboksiani ja voin vain kuvitella, mitä iloa keskustelupalstat tästä repivät. Koskeehan postaukseni seksiä. Kyllä, seksiä. Eikä se ole mikään anonyymi tilitys tai kasvoton artikkeli. Eikä edes seksuaaliterapeutin osittain itsestäänselvyyksiäkin kertova tutkimus. Ei, se on yhden naisen, tuoreen äidin, ajatus seksuaalisuudesta ja seksistä. Silläkin uhalla, että tätä ehkä joku pitää epäsopivana.

Itse asiassa tätä kirjoittaessani en ole ollenkaan varma, näkeekö postaus koskaan päivänvaloa, sillä en ole vielä kertonut tästä miehelleni. Haluan hänen lukevan postauksen ja sitten antavan oman näkemyksensä siihen, onko aihe sopiva jaettavaksi tuhansien seuraajieni kanssa.

(Mies hyväksyi tekstin ja Instassa overwhelming lähes 4000 seuraajaa halusi nähdä tämän postauksen. Kiitos myös lukuisista viesteistänne, ne rohkaisivat julkaisemaan tämän!)

Mä olen melko lailla aina ollut hyvin sujut Continue reading “Kun äitiys tappoi seksikkyyden”

Lapsen kanssa reissatessa

Lapsen kanssa matkustaminen on niin eri asia kuin itsekseen. Pitää miettiä lentoajat, tarpeet välilaskulle, välilaskun plussat ja miinukset, matkakohteen valinta, mitä pakata mukaan, miten matkustaa, millä lentoyhtiöllä jnejne.

Muutamia hyvin simppeleitä asioita, jotka mulle tuli mieleen viime reissultamme, jotka ovat kultaakin arvokkaampia mulle ainakin nyt kun lähdetään taas reissuun.

Asiakaspalvelu ja lentohenkilökunta on ihan A ja O, mitä tulee lentämisen mukavuuteen. Me lennettiin nyt viimeksi Turkish Airlinesilla ja ostettiin saman tien uudelleen Turkishin lennot. Välilaskut ja lentoajat oli sangen sopivat, mutta ennen kaikkea me oltiin todella tyytyväisiä saamaamme palveluun. Lapsi huomioitiin lennoilla. Tuotiin ylimääräistä tyynyä käsitueksi, tarjottiin lasten ruokaa, ruoka tuotiin myöhemmin toiselle meistä, että saataisiin rauhassa syötyä ja saimme jokaiselle lennollemme ylimääräisen paikan lapselle, vaikka meillä oli sylilapsen matkalippu.

Tästä päästään itse asiassa ensimmäiseen vinkkiini. Jos teillä on sen ikäinen lapsi, joka vielä mahtuu turvakaukaloon, suosittelen lämpimästi Cybex Cloud Q -istuinta , sillä kyseessä on turvakaukalo, joka aukeaa makuuasentoon. My God, tämä helpotti meidän elämää reissussa. Saimme ystävältä lainaksi heidän tällaisen turvakaukalon, ja se pelasti kyllä koko reissun. Lisäksi kaukalossa oli kiinni Cocobelt -vyö, jota suosittelen lämpimästi, sillä lapsen kantaminen turvakaukalossa oli paljon kevyempää kun sen sai viritettyä paksulla ja hyväntuntuisella vyöllä olalle. Continue reading “Lapsen kanssa reissatessa”

Ranskalainen kirahvi, suomalainen menestystarina

*Kaupallisessa yhteistyössä Sophie la girafe Cosmetics 

Suurin osa äideistä tietää varmasti erään hyvin tunnetun ranskalaisen kirahvin. Sophie-kirahvi on tuttu hahmo jo lähes kuuden vuosikymmenen ajalta, ja meiltäkin veikeän Sophien hahmoa näkyy nykyään ympäri kotia. Suurimmaksi osin sen takia, että Danten hoitotuotteet ovat lähes kaikki Sophie la girafe Cosmeticsin tuotteita, hän rapsuttaa kutisevia ikeniään Sophie-leluun ja hänen ihanat kutrit harjataan puisella Sophie-harjalla.

Tiesin Sophien jo kauan ennen kuin tulin äidiksi, se oli painunut mieleeni tyylikkäänä lastenmerkkinä. Enpä tuolloin tiennyt, että Sophie la girafen kosmetiikkatuotteet valmistaa eksklusiivisesti suomalainen perheyritys, Alva Organics. Sain mahdollisuuden haastatella Alva Organicsin perustajaa, Jonna Jalkasta blogiini. On mielestäni ihan mieletöntä, että tällaisen kansainvälisesti supertunnetun merkin kosmetiikkatuotteiden takana seisoo suomalainen naisyrittäjä ja halusin tuoda lisää tietoa myös lukijoideni saataville tässä asiassa, joka on ainakin omassa arjessa hyvin tärkeää vauvani ihon hyvinvoinnin kautta.

Alva Organicsin Jonnalla on pitkä tausta kosmetiikka-alalta. Hän on toiminut erilaisten ranskalaisten luksussarjojen kouluttajana ja tiedottajana, sekä ollut aihepiiristä vastaavana erikoistoimittajana kauneuden ja terveyden parissa niin Ellessä kuin Kauneus & Terveys -lehdessäkin. Continue reading “Ranskalainen kirahvi, suomalainen menestystarina”

Mitä mieltä olen kiintymysteoriasta nyt?

Ei siinä hirveästi tarvittu. Äidiksi tulo toi mukanaan roppakaupalla tervettä nöyryyttä. En vieläkään osaa nöyristellä, tai ymmärrä sitä, mutta tietynlaista nöyryyttä tämä on tuonut mukanaan sen kautta, että ymmärrän todella paljon paremmin kuinka vähän itse asiassa tiedänkään ja kuinka vähän voin suunnitella. Jotkut suunnitelmat ovat hyviä. Se, että suunnittelee antavansa itsestään kaiken ja vähän enemmänkin lapselleen on hyvä suunnitelma. Siinä varautuu aikamoisiin, ja sen jälkeen vauva-arki voi tuntua helpolta kuin tanssi. Kun on varautunut ihan kamalaan, ja elämä onkin aika kivaa, voi olla joka päivä innoissaan ja positiivisesti yllättynyt.

En kadu myöskään suunnitelmaani synnytykseen vaikka elämä opetti ja näytti, että kaikki voi mennä “pieleen” ja eri tavalla. Pieleen on lainausmerkeissä, koska en todellakaan koe synnytystäni pieleen menneenä, vaikka se meni täysin vastoin toiveita. Mun synnytys oli voimaannuttava mieletön kokemus, josta tulin ulos voittajana ja jos joku päivä on mentävä jälleen kerran synnytysosastolle, menen sinne varmasti positiivisin mielin. Ja siitäkin huolimatta, että mun synnytys meni aivan eri tavalla kuin olisin alunperin toivonut, niin suosittelen jokaiselle synnytyssuunnitelmaa. Mulle se toi konkretiaa ja ymmärrystä eri vaiheita kohtaan.

Mutta sitten ne muut suunnitelmat. Ne suunnitelmat vauva-arjesta. Niiden ainoa hyöty olisi siinä, jos ne voisi tulostaa 3D-printterillä ja heittää niillä vesilintua. Sitten niille olisi jotain tekoa. No ei, ei olla ihan niin rajuja tässä vanhan itsensä tuomitsemisessa. Jotkut raskausaikana tehdyt suunnitelmat ovat varmasti todella olleet hyödyksi. Moni asia on ollut selkeä alusta asti ja ollaan osattu luoda rutiineja ja toimintamalleja, jotka ovat palvelleet koko perhettä. Monet asiat kuitenkin pohjasivat omaan fiilikseen ja kuvitelmiin siitä, millaista elämä on lapsen kanssa. Continue reading “Mitä mieltä olen kiintymysteoriasta nyt?”

Äitikavereita – mistä niitä löytää?

*Kaupallisessa yhteistyössä Momzie

Oletteko jo kuulleet Momziesta? Ne, jotka nyökytteli, niin jes, hyvä te! Ne, joille sana on täysin tuntematon, tervetuloa kerhoon. Katsokaas kun en minäkään tiennyt Momziesta mitään vielä vähän aikaa sitten, mutta kun asiaan tutustuin, niin huomasin, että kyseessä on yksi siisteimpiä applikaatioita äideille!

Lyhyesti; Momzie on äitien Tinder. Ja ensimmäinen reaktio on eittämättä “hui kamala, valitaanko siinä äitikavereita ulkonäön perusteella?”. No toivottavasti ei, en ainakaan itse ajatellut yhtään näin.

 Mutta mietitään hieman pidemmän kaavan mukaan. Oon kirjoitellut itsekin tässä viime aikoina hieman siitä, miten vaikeaa voi olla löytää uusia tukiverkkoja ja kuinka tärkeitä ne ovat elämässä. Täällä olen hieman pohtinut asiaa, ja kieltämättä viime kuukausina asia on aina enemmän ja enemmän mielessäni. Olen paljon puhunut juurtumisesta ja ollaan miehen kanssa molemmat tehty se päätös, että ihan heti ei enää muuteta minnekään. Halutaan juurtua, halutaan tuntea kuuluvuutta, halutaan rakentaa arki.

Iso osa arkea mulle on sosiaalinen kanssakäyminen, sosiaalinen verkko ja verkosto ja se, että tunnen arjessani, että mulla on ihmisiä ympärillä. He, jotka ovat asuneet aina samassa paikassa, eivät välttämättä ymmärrä tätä ajatusta hirveän helposti, mutta jos on minun tavoin muuttanut arviolta n. miljoona kertaa, niin tietää tasan mistä puhun. Mulla on paljon kavereita ja ystäviä, tuttuja ja läheisiä. Mutta, mulla ei ole juuri nyt hirveästi ketään täällä Lempäälässä. Danten kummisetä asuu lähellä, mutta siinäpä se. Mun symbioosiystävät on jääneet Helsinkiin, Australiaan, Lontooseen, Kuopioon… Muuttaneet ulkomaille ja poistuneet arjesta. Toki Whatsappaillaan ja skypetellään, mutta se ei ole sama asia. Mun kaltainen yltiösosiaalinen ihminen kaipaa arkeensa helppoja kaveruuksia, tuttavuuksia, näkemistä ja tekemistä. Vaikka toki meillä käy ystäviä, me käymme Helsingissä ja ulkomailla, niin kaipaan sellaista arkista kanssakäymistä. Sellaista “hei mitä teet tänään, mennäänkö lounaalle” ja sit vaan mennään.

Oon kaivannut iät ajat ystävystymiselle samanlaista helppoa tutustumisen appia kuin mitä Tinder on romanttisessa mielessä tutustumiselle. Mun mielikuvissa olisi huikeaa kun olisi applikaatio, missä ei olisi kasvokuvia lainkaan vaan ainoastaan kiinnostumisen kohteista kuvia ja sen perusteella valittaisiin, kehen haluaa tutustua.

Monelle kaveriapplikaatio voi tuntua jotenkin vaikealta. “Olenko epäonnistunut / säälittävä / mitälie kun mulla ei ole kavereita?”. Hyyyyyvin todennäköisesti vastaus on, että ei, et ole. Saatat vaan olla olosuhteiden uhri, vähän niin kuin minä koen olevani. Olen muuttanut niin paljon (milloin oma-aloitteisesti, milloin vähän muun sanelemana), että olen joutunut monta kertaa rakentamaan ystäväverkostoani uudelleen. Välillä se tuntuu vaan niin hankalalta. Esimerkiksi kotiäitinä pienen lapsen kanssa samalla kun yrittää pyörittää yritystoimintaa. Mistä mä niitä kavereita etin? Leikkipaikoilta? No ei näissä -15 asteen pakkasissa. Kerhoissa on ohjattua toimintaa, ei siinä ehdi alkaa kyselemään, että hei kuule, ollaan kavereita jookos? Mä teen töitä kotoa, mä vietän suurimman osan ajastani kotona ja kas kun ei kukaan tule mua kotiovelta hakemaan ystävystymään. 

And then there is Momzie. Idea on hyvin simppeli, samantyyppinen kuin Tinderissä. Valkkaat sinne kuvia, kirjoitat hieman itsestäsi, kerrot minkä ikäinen lapsi tai lapset sinulla on. Voit olla vielä odotusvaiheessa ja sekin sopii hyvin. Voit kertoa hieman millaista seuraa kaipaat ja millä alueella. Ja sitten samoin kuin siinä Tinderissä, voit alkaa swaippailemaan. Valitse etäisyys, valitse lapsen ikä ja valitse äidin ikä. Jos on ikinä käyttänyt Tinderiä, niin tuo on helppoa kuin mikä. Ja ilman mitään aikaisempaa kokemustakin appi on todella helppokäyttöinen ja selkeä.

Mä oon mätsäillyt tuolla jo useamman äidin kanssa ja tarkoitus olisi ehdottomasti sopia leikkitreffejä ja tutustua uusiin ihmisiin. Se tuo uutta ja mielenkiintoista sisältöä omaan arkeen ja myös Danten arkeen, sillä hän tykkää hurjasti lapsista, mutta harmittavan vähän näin talvella pääsee kommunikoimaan muiden lasten kanssa. 

Musta oli ihanaa päästä tekemään yhteistyötä Momzien kanssa, sillä applikaatio palvelee mun mielestä niin monen eri äidin tarkoitusta. Vasta muuttaneet tai uudessa elämäntilanteessa olijat hyötyvät tästä. Esimerkiksi jos ei muilla kaveripiirissä ole vielä lapsia, voi olla äitikavereiden löytäminen äärimmäisen iso ilo arkeen. Ja vaikka olisi koko ikänsä asunut samalla paikkakunnalla ja olisi paljon kavereita, niin uusien ihmisten tapaaminen on mun mielestä aina mielettömän iso hyöty ja rikkaus. Sieltä voi löytyä koko eliniän kestäviä ystävyyksiä. Niinpä on iloni päästä tekemään yhteistyötä Momzien kanssa, sillä uskon sen tuovan iloa monen elämään. Mä oon ainakin ilahtunut tosi paljon kun oon saanut ihmisiltä viestiä ja jutellut niitä näitä lapsista, vanhemmuudesta ja yrittänyt saada leikkitreffejä organisoiduksi. Olen vasta alle kuukauden applikaatiota käyttänyt ja tässä kun ollaan kipeänä oltu, ei olla varsinaisesti vielä treffeille ehditty, mutta eiköhän tästä pikkuhiljaa päästä siihenkin :) Oma lehmä ojassa applikaatiota myös mainostan, sillä olisi mahtavaa, että sinne tulisi roppakaupalla uusia käyttäjiä, jotta jokaiselle löytyisi sieltä kivaa seuraa ja lapsiarkeen piristystä. 

Ainoa negatiivinen palaute Momziesta on oikeastaan sinänsä hieman perustavanlaatuinen, että se on vain äideille suunnattu. Olisi hienoa, jos applikaatio laajenisi myös muita vanhempia koskemaan. Voisin kuvitella, että myös isillä olisi kysyntää tällaiselle, eikä mulla ainakaan ole merkitystä tapaanko äitejä tai isiä leikkitreffien merkeissä, sillä kaikki me olemme samassa jamassa; tuoreina vanhempina. Sellainen kehitysajatus siis Momzielle päin, että laajennus Dadzieen ja näiden yhdistäminen voisi olla kiva kehitysaskel ;) 

Tiedättekö mikä on parasta? Momzie on suomalainen keksintö! Momzien on nimittäin luonut suomalainen Hanna, ja mun mielestä olisi aivan sairaan siistiä, jos tää kasvaisi isoksi ilmiöksi, sillä on aina hienoa kun suomalainen yritys menestyy :) 

Joko te olette tutustuneet? Jos ette, niin ajattelitteko nyt tutustua? :)